I believe much trouble would be saved if we opened our hearts more.
chief joseph
Oman sydämeni tie
En ole koskaan ollut yhden muotin tyyppi, vaan enemmänkin sellainen oman elämäni Indiana Jones. Olen halunnut seikkailla avarassa ihmisluonnossa uteliaasti, ymmärtää ihmisyyttä monesta näkökulmasta ja käyttää osaamistani monipuolisesti. Olen toiminut Maria Akatemiassa naisten ehkäisevän väkivaltatyön äärellä asiakas-, koulutus- ja vaikuttamistyössä, opiskellut kasvatustieteitä ja psykologiaa Helsingin yliopistossa sekä erilaisia holistisia hoitomuotoja vuodesta 2003.
Olen 15 vuoden ajan pitänyt lukuisia itsetuntemusta ja intuitiota syventäviä koulutuksia sekä mentorointia – puhunut ja kirjoittanut arvopohjaisen elämän psykologiaan ja ihmisyyden monimuotoisuuteen liittyvistä aiheista. Tämä onkin asia, joka yhdistää kaikkea mitä teen – intuitiivinen ihmisyys ja oman ihmisyyden näkyväksi tuominen valoineen ja varjoineen. Omien koulutusteni lisäksi olen luonut yhdessä näyttelijä / vuorovaikutuskouluttaja Outi Mäenpään kanssa itsetuntemusta sekä rakentavia vuorovaikutustaitoja vahvistavan Matkalla Näkyväksi -koulutuskonseptin. Pidämme Matkalla Näkyväksi -koulutuksia, luentoja sekä key note -puheenvuoroja.
hevoset & sydänyhteys
Minua inspiroi ihmisen ja hevosen välinen yhteys. Se, mitä kaikkea voimme ihmisinä hevosilta oppia – itsestämme, ihmisyydestämme, tunteistamme, intuitiivisesta herkkyydestämme, inhimillisestä johtajuudesta, vuorovaikutuksesta. Olen luonut omaa tapaani kohdata ja kuunnella hevosia tutkivalla työotteella pian 15 vuoden ajan. Olen kirjoittanut Hevonen oppaana ihmisyyteen -kirjan, luonut teemaa mukailevat viestikortit sekä pitänyt hevos-ihmissuhdetta syventäviä koulutuksia yli 13 vuotta.
energialähtöinen brändäys
Olen tehnyt pitkän 15 vuoden uran copywriterina / konseptisuunnittelijana ja työskennellyt niin kotimaisten kuin kansainvälisten brändien parissa isoissa sekä pienissä mainostoimistoissa. Kävin läpi pahan burn outin, joka opetti paljon. Rakastin luovaa työtäni, mutta koin silloisen mainosmaailman kovana ja epäinhimillisenä. Etäisyys teki hyvää ja sytytti kipinän tehdä brändäystä ja konseptointia uudella tavalla, inhimillisiä arvoja kunnioittaen sekä yksilön energiaa herkästi kuunnellen. On inspiroivaa todistaa sitä alkemistista prosessia, jossa yrityksen uniikki viisaus muuuntuu näkyväksi. Kuuntelemisen taito, kyky nähdä laajemmin ja syvemmälle sekä poimia olennainen ovat omia vahvuuksiani. Teen brändäysmentorointia sekä luovaa suunnittelua; markkinointimateriaaleja & nettisivuja.
Tilaa Sydämen sanomat -uutiskirje
Sydämen Sanomat sisältää vahvistavia vinkkejä oman sydämesi tien tueksi sekä tietoa ajankohtaisista seikkailuista.